Ajankohtaista

Tiedotteita ja uutisia Prinsessa-elokuvasta.

Lehdistötiedote 07.12.2010: Katja Küttnerille parhaan naisnäyttelijän palkinto Prinsessan roolista Tallinnassa.

Tiedote 26.11.2010. Ohessa myös Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan myöntämän palkinnon perusteet kokonaisuudessaan.

Helsingin kulttuurikeskus tiedote: Helsingin kulttuuripalkinto 2010 -perustelut

Lehdistötiedote 24.11.2010: Arto Halosen ohjaama Prinsessa on valittu Tallinnan Black Nights Film –festivaalien (PÖFF) EurAsia-pääkilpailusarjaan.

Tiedote 05.11.2010: Arto Halosenohjaama elokuva Prinsessa on kahdeksan teatteriesitysviikon jälkeen edelleen neljänneksi katsotuin elokuva.

Tiedote 20.10.2010: Prinsessa ylitti 200 000 katsojan rajan alle kuudessa viikossa

Tiedote 15.10.2010:Kansalaistoiminnan valtakunnallinen tunnustuspalkinto ohjaaja Arto Haloselle

Lehdistötiedote 14.10.2010: Yhdysvaltalaisyleisö on ottanut Prinsessan hienosti vastaan

Lehdistötiedote 12.10.2010:Prinsessa-elokuva ja -kirja jatkavat menestystään, vapaa julkaistavaksi heti.

Tiedote 10.09.2010: Finnkinon Kuukauden elokuva syyskuussa 2010 on Arto Halosen ohjaama, tositapahtumista ja todellisesta henkilöstä innoituksensa saanut elämäntarina Prinsessa.

Tiedote 22.10.2010: Mielenterveyspalkinnon saanut Arto Halonen: ”Esimerkkejä erilaisuudesta tarvitaan.

Tiedote: Suomen elokuvasäätiö, 4.10.2010:

Tiedote 27.9.2010: Arto Halosen ohjaama Prinsessa jatkaa kolmatta viikkoa Suomen katsotuimpana elokuvana.

Tiedote 24.09.2010: Arto Halosen ohjaama Prinsessa-elokuva jatkaa toisella esitysviikollaan Suomen katsotuimpana elokuvana.

Lehdistötiedote 20.09.2010: Prinsessa keräsi toisena viikonloppunaan jopa ensi-iltaviikonloppua enemmän katsojia ja nousi viikon ja viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi.

Lehdistötiedote 14.09. 2010: Anna Lappalaisen eli “Prinsessan” elämä kiinnostaa niin valkokankaalla kuin kirjana.

Lehdistötiedote 13.09.2010: Prinsessa teki avauksessaan upean tuloksen kohoamalla viikonlopun toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi Toy Story 3:n jälkeen ja samalla katsotuimmaksi kotimaiseksi.

Tiedote 27.08.2010: Lehdistöpäivä Helsingissä tiistaina 31.8.2010. Lehdistökiertue Turussa ja Tampereella keskiviikkona 1.9.2010

Lehdistötiedote 10.08.2010: Prinsessa valittiin kilpailuun Montrealin elokuvajuhlille ja avajaiselokuvaksi Haugesundiin.

Lehdistötiedote 25.07.2010: Prinsessa -elokuva nähdään Espoo Cinén Kulttuurikeskuksen avajaiselokuvana tiistaina 24.8.2010.