?> ?> Prinsessa ylitti 300 000 katsojan rajan - Prinsessakampanja

Lehdistötiedote 16.11.2012: Prinsessa ylitti 300 000 katsojan rajan

Arto Halosen ohjaama elokuva Prinsessa on ylittänyt 300 000 katsojan rajan. Prinsessa on kerännyt elokuvateattereihin nyt 300 104 katsojaa. Elokuva sai ensi-iltansa 10.09.2010, mutta jatkaa edelleen teatterilevityksessä Mielenterveyden keskusliiton järjestämän koulukampanjan puitteissa. Vuodesta 1990 lähtien Prinsessa on 13. katsotuin ja 2000-luvun yhdeksänneksi katsotuin kotimainen elokuvateatterielokuva.

Kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Prinsessa on palkittu useilla palkinnoilla. Etelä-Afrikan Cape Winelands:n elokuvafestivaalilla Prinsessa voitti parhaan elokuvan Grand Prix -palkinnon, Portugalin Festroia:n elokuvajuhlilla tuomariston kunniamaininnan ja Italian Viareggio:n elokuvafestivaalilla tuomariston kakkospalkinnon. Viron Black Nights Film Festivalilla Prinsessan päätähti Katja Küttner sai parhaan näyttelijättären palkinnon. Küttner on palkittu roolistaan myös Suomen Näyttelijäliiton vuoden 2010 parhaana elokuvanäyttelijänä sekä parhaan näyttelijättären Jussi-palkinnolla. Elokuvan ohjaaja Arto Halonen on puolestaan palkittu Prinsessa-elokuvan ansiosta mm. Suomen Mielenterveysseuran vuoden 2010 valtakunnallisella mielenterveyspalkinnolla, sekä Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton (STKL) vuoden 2010 Kansalaistoiminnan palkinnolla. Prinsessa jatkaa edelleen myös kansainvälistä festivaalikierrostaan. Lähiviikkoina elokuvan nähdään esimerkiksi Libanonissa ja Puolassa.

Kellokosken Prinsessan tarinasta on julkaistu myös Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan kirjoittama kirja (Like Kustannus), joka on ollut menestys yli 40 000 kappaleen myynnillään.Prinsessa on tositapahtumiin pohjaava kertomus Kellokosken mielisairaalan pitkäaikaispotilaasta, Anna Lappalaisesta (Katja Küttner), josta tuli omassa yhteisössään iloa ympärilleen tuottava voima. Elokuvaa tähdittävät myös Samuli EdelmannKrista KosonenPeter FranzénPirkka-Pekka PeteliusTapio LiinojaPaula VesalaIrma JunnilainenPaavo Westerberg ja Antti Litja. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Pirjo Toikka, Arto Halonen ja Paavo Westerberg. Elokuvan kuvauksesta vastaa Hannu-Pekka Vitikainen, leikkauksesta Tuuli Kuittinen, lavastuksesta Jukka Uusitalo, musiikista Tuomas Kantelinen sekä pukusuunnittelusta Ritva Muikku. Elokuvan on tuottanut Art Films production AFP Oy.
 
Elokuvan pressimateriaali: www.filmikamari.fi/pressit
käyttäjänimi: press / salasana: noutaja
 
Lisätietoja:
Art Films production AFP Oy
Merimiehenkatu 10
00150 Helsinki
09 4159 3640
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.